Share
107. Oi, minä luin erään tarinan, se tuli mieleeni jostain jokin aika sitten. Tässä maassa oli eräs suuri kaupunki ja... New York. Ja oli jouluaatto. Ja siellä oli eräs köyhä perhe, pieni vanha isä, hänellä oli tuberkuloosi, ja hän oli--ja hänen vaimollaan oli tuberkuloosi. He olivat huonoosaisia, ja hän--hän oli jotenkin... Hän oli heikko ja niinpä kukaan ei ottanut häntä töihin. Hänellä ei ollut koulutusta, ja hän--hän... Ihmiset eivät halunneet häntä.
Hän oli vain syrjäytynyt, tullut kulkuriksi. Vain... Tiedättehän, mikä kulkuri on, vain kulkien ja--ja keräten jotain mukaansa, ja kaupitellen sitä ja saaden siitä sen, mitä vain voi; minkä pienen voiton he saavatkaan siitä, he yrittävät elää sillä. Aivan, kuten kaupustelija tai jokin sellainen, kadulla; he menevät ja ostavat joitain hakaneulasia, neuloja ja sormustimia, ja mitä tahansa he voivat saada. Ja--ja ottavat sen, ja--ja ehkä ostavat niitä sentillä pakkauksen, ja myyvät sen viidellä sentillä; ja tienaavat neljä senttiä paketilta, ja he ovat liikkeellä ehkä koko päivän. Te sanotte: "Se--se on hyvä työ." Mutta ajatelkaapa sitä kaikkea mitä hän myisi päivässä. Ehkä hän tienasi kaksikymmentä, kolmekymmentä senttiä päivässä, ja hänellä oli perhe.
110. Ja tuo--tuo pieni vaimo, heikkona, hän--hän kuoli. Ja joulu oli tulossa. Ja tuo pieni tyttö, hän oli saanut, aliravitsemuksen vuoksi, hänellä ei ollut saanut oikeaa ruokaa ja muuta, hän sai tuberkuloosin myös. Ja hän oli pieni tyttö, ja noin kahdeksan, yhdeksän, kymmenen vuotta vanha. Ja hänellä ei ollut koskaan ollut nukkea jouluna. Ja se oli se, mitä hän halusi lahjaksi, nuken.
Ja isä, kyvyttömänä antamaan hänelle lääkehoitoa ja niin edelleen, ja hän--hän näki pienen tytön heikkenevän nopeasti, ja hän yritti parhaansa saada tarpeeksi rahaa kokoon saadakseen tytölleen jouluksi nuken; jos hän vain voisi saada tarpeeksi ostaakseen hänelle pienen nuken. Ja niinpä joulu oli tulossa; sää huonontui; pieni tyttö sai jonkinlaisen keuhkokuumeen; ja--ja, oi, vain muutamaa viikkoa ennen joulua. Ja isä, tietysti, murtuneena, hän meni pienelle rasialleen ja otti rahansa sieltä. Ja hän ajatteli pientä tyttöään, ja hän halusi nuken, kuten pienet tytöt
haluaa. Näettekö, siinä on kasvamassa pieni äiti.
112. Huomaattehan, kuinka pieni tyttö, hän menee nukkensa luokse, koska
hän... Se on hänen luonteensa, hänestä--hänestä on tulossa äiti. Hänestä on tuleva äiti jonain päivänä, jos hän elää ja kaikki se. Tiedättehän, hänen luonteensa. Se on syy, miksi pienet tytöt pitävät nukeista, hän haluaa pitää huolta siitä; koska kuitenkin, hän--hän on pieni, mahdollinen, pieni äiti.
Ja hän halusi pienen nuken, ja hänellä ei ollut koskaan ollut sellaista. Ja isä oli säästänyt kaiken, minkä hän oli voinut, saadakseen hänelle pienen nuken. Ja, niinpä, tyttö kuoli.Ja isän mieli järkkyi jotenkin. Hänen vaimonsa oli mennyt, hänen pieni tyttönsä, ja hänen mielensä tuli jotenkin sellaiseen tilaan, kunnes hän--hän... Vieläkin hän--hän meni petiinsä joka ilta ja puhuen tälle pienelle tytölle, vaikka hänet oli jo haudattu. Mutta hän ajatteli, että hän--hän puhui tytölleen, ja kertoi hänelle: "No niin, kultaseni, ei enää kauaa, ja isi on hankkiva sinulle nuken täksi jouluksi. Ja--ja isi on luvannut sinulle nuken ja minä aion hankkia sen."
115. Lopulta, joulu saapui. Ja, tietysti, tehän tiedätte millainen se on. Rikkailla oli heidän--heidän isot juhlansa; ja kynttilöiden palaessa, ja suuret ihmisjoukot seurakunnissa, ja puhuen Jeesuksesta ja--ja niin edelleen (seurakunnat puhuivat), ja mennen läpi kaikenlaisia rutiineja ja messuja, ja laulamista, ja laulaen joululauluja ja kaikkea sitä. Vähänpä he tiesivät, mitä oli menossa tuolla kujalla, kaiken tämän takana.
Tämä pieni kaveri täällä; hän meni suunniltaan. Hän niin halusi pienen tyttönsä saavan tuon nuken, koska tyttö oli niin pyytänyt tuota pientä nukkea. Niinpä hän meni ulos, ja hän osti hänelle pienen räsynuken, pienen sellaisen, varmaankin noin kolmenkymmenen sentin arvoisen, pienen tahraisen nuken, jonka hän oli ostanut, kadun reunalta. Ja se oli todella kylmä yö, lumimyrskytuulet puhaltaen, sataen rankasti lunta, New Yorkissa, aivan rannikolla.
117. Ja kadut oli täyttymässä; ja ihmiset heidän isoissa hienoissa limusiineissaan. Ja juomisjuhlat, juoden ulkona, Kristuksen syntymän juhlinta ja nämä kaikki asiat, joista me puhumme tänä iltana, yrittäen ajatella, että se on oikea tapa tehdä se; vain juoda pois heidän vanhat murheensa ja asiat, ja että, se on tapa, millä tehdä se. Kaikki heistä...
Minä seisoin kaupassa, eräänä päivänä, ja naisen puhuessa siellä siitä, mitä... Kaksi tyttöä tapasivat ja he halusivat tietää, mitä he olivat hankkineet isilleen. Ja yksi heistä sanoi: "No, hän..." Hän oli hankkinut hänelle kartongin tietynlaisia sikareita. Ja toinen sanoi, että hän oli hankkinut pienen viskipullon ja--ja korttipakan. No niin, siinäpä tapa antaa muistolahja Herran Jeesuksen Kristuksen syntymästä. Ja sillä tavalla se menee (Näettekö?); se on vain iso kasa koristeita. Siinä ei ole ollenkaan joulua.
119. Ja niinpä me huomaamme nyt, tämä pieni mies, hän vaelteli ympäriinsä. Ja hän tiesi sydämessään, että hänen pieni tyttönsä oli poissa, mutta hän meni ja osti nuken joka tapauksessa. Ja hän ajatteli: "Minä vain lähden kävelemään; minä löydän hänet jostain. Hän on oleva kadun reunassa täällä ja minä löydän hänet." Ja hän lähti kävelemään. Hän--hän ei pystynyt huijaamaan itseään, tyttö ei ollut tuossa pienessä hökkelissä, pienessä, risaisessa, likaisessa pedissä; vaan hän oli haudattu. Niinpä hän--hän tiesi, hän ajatteli, että hän löytäisi tytön kadulta. Hän sanoi: "Minä vain jatkan kävelemistä." Ja hän oli menossa kujaa pitkin, sillä aikaa kun muut lauloivat joululaulujaan ja juhlivat. Ja kulkien tuota kujaa pitkin, kantaen tätä pientä, likaista nukkea; pitäen sitä takkinsa sisällä, sydämensä kohdalla, ajatellen pientä tyttöään.
121. Ja lopulta eräs poliisi sattui näkemään hänet, ja poliisi oli ottanut muutaman drinkin itsekin, ja hän juoksi kujalle ja nappasi vanhan miehen ja käänsi hänet ympäri. Hän sanoi: "Mitä sinä kuljeskelet täällä?"
Mies sanoi: "Minä olen viemässä tätä pientä nukkea , herra, pienelle tytölleni."
Poliisi sanoi: "No, missä sinä asut?" Ja hän kertoi, missä hän asui.
Poliisi sanoi: "No, sinä olet menossa poispäin siitä paikasta; sinä olet juovuksissa. Mene takaisin toiseen suuntaan."
Ja hän sanoi: "Annahan, kun minä katson." Niinpä mies näytti hänelle pientä, likaista räsynukkea. Ja hän piti sitä rinnallaan, pitäen pientä nukkea kun hän... Niinpä poliisi, puoliksi juovuksissa, työnsi miehen eteenpäin ja saattoi kävelemään. Vanha mies meni kujaa pitkin, ja lunta satoi nopeasti.
126. Ja, no niin, keskiyön juhlat päättyivät. Seuraavana aamuna lumisade oli lakannut; aurinko oli tullut esiin. Ja niinpä he olivat... Kaikki ihmiset tulleina heidän suurista iloisista juhlistaan, jääpussit päässään, liiallisen juomisen ja Kristuksen syntymän juhlinnan vuoksi. Ja--ja Ja monet heistä olivat käheitä kaikesta touhotuksesta, ja kaikesta juhlinnasta. Mutta kauempana kujalla, he löysivät vanhan miehen. Ja kun he käänsivät hänet ympäri, hänellä oli pieni nukke sydämensä vieressä. Minä luulen, että hän vei lahjansa tytölleen. Hän löysi tyttönsä maasta, joka ei ole täällä. Hän--hän--hän vei lahjansa. Se oli sopiva lahja. (Jumala, armollinen.) Kuitenkin se maksoi hänelle hänen henkensä. Maailmassa ei ollut mitään muuta tapaa, millä hän olisi voinut antaa lahjansa tytölleen; hän oli haudattu. Mutta eikö ainoa tapa, millä te teette sen, olisi se... PIeni nukke ei merkinnyt niin paljoa, minä arvelen, pieni nukke likaisilla kasvoilla, mutta se.... Mitä hän teki? Hän täytti lupauksen, jonka hän oli tehnyt. Ei väliä, mitä ihmiset ajattelivat siitä, hänen likaiset kätensä pienen, likaisen nuken yllä, mutta se--se täytti lupauksen hänen pienelle tytölleen.
128. Joskus he pitävät evankeliumia laulamisena, soittamisena, he eivät kuitenkaan halunneet sitä, kun Jumala toi Sen, mutta se täytti lupauksen, että Hän antaisi Poikansa. Ja tiedättekö mitä? He jättivät Hänet myöskin kuolemaan, kuten kulkurin kadulle. Se on tarkalleen totta, he ovat jättäneet Hänet kuolemaan, kuten kulkurin kadulle. Ja tänään he kohtelevat Häntä kuten kulkuria kadulla, mutta Hän täytti sen, mitä Hänen oli tarkoituskin tehdä. Hän oli Lahja, jonka Jumala lupasi maailmalle.
Tänä iltana, sallikaa minun ottaa Hänet Pelastajanani sydämeeni. Sallikaa minun kävellä kuolemani edessä, tai mitä tahansa se on, sellaista. Minä lupasin elämäni Hänelle. Minä haluan viedä sen Hänelle. Ei väliä, missä minun täytyy kulkea, jos minun täytyy kulkea läpi kuoleman, jos minun täytyy joutua ammutuksi; ei väliä, mitä tapahtuu, jos minun täytyy tulla nauretuksi, kutsutuksi hulluksi, kaikkea sellaista, tulla erotetuksi muista kristityistä seurakunnista ja niin edelleen, minä... Se on Jumalan lahja, jota minä pidän sydämelläni. Hän antoi sen minulle, minä haluan viedä sen Hänelle. Kumartakaamme päämme pieneksi hetkeksi...?...
God's Gift Always Find Place - 63-1222 - William Branham
