Share
65. Tämä on pieni tarina... Se voi olla sopiva juuri tälle hetkelle. Minä haluan kertoa sen. Te... Te kaikki tiedätte, että minä metsästän. Minä--minä olen--minä rakastan metsästämistä. Minun äitini, joka nukkui pois hiljattain, hän oli melkein puoliksi intiaani. Ja minä--minä olen metsästänyt koko elämäni. Ensimmäinen asia, minkä minä koskaan ostin... Minä istutin bataatteja kokonaisen päivän ja sain siitä 25 senttiä, jolla ostin itselleni teräsansan, ja pyydystin jäniksen, jonka myin 15 sentillä ja sitten ostin kaksi teräsansaa lisää: aloitin heti kaupankäynnin. Minä olin vain noin kuusi vuotias. Minä olen metsästänyt, pyydystänyt aina siitä lähtien. Ja minulla oli tapana mennä noihin pohjoisiin metsiin metsästämään. Ja minulla oli hyvä metsästyskaveri siellä, ja hän oli loistava metsästäjä, todella hyvä ampuja: ja mies, josta ei tarvinnut murehtia, että hän joutuisi eksyksiin metsässä. Hän tiesi, miten päästä pois sieltä. Minä aina rakastin metsästää hänen kanssaan. Mutta hän oli niin ilkeäsydäminen. Hän--hänellä oli silmät, kuin liskolla. Tehän tiedätte sellaiset oudot silmät, kuten naiset yrittävät tänä päivänä maalata silmänsä sellaisiksi? Tiedättehän, liskon silmän kaltaiset. Ja niinpä hän... Hän oli todella hieno mies, mutta hän oli julma. Hänellä oli tapana tappaa peuran vasikoita vain saadakseen minut tuntemaan pahalta. Hän vain... Hän tiesi, että minä...
66. No niin, siinä ei ole mitään väärää tappaa peuran vasikka; se sopii. Jos laki sallii teidän tappaa peuran vasikan, minun metsästäjä veljeni, se sopii hyvin. Aabraham tappoi vasikan ja syötti sen Jumalalle, ja Jumala söi sen. Se on totta. Niinpä, sukupuolella tai koolla ei ole mitään väliä. Mutta tappaaksenne niitä tappamisenilon vuoksi, se on murha. Minä en usko olentojen tuhoamiseen. Minä olin itse seitsemän vuotta riistanvartijana, kuten tiedätte. Niinpä nyt, muistakaa, olkaa aina rehellisiä ja oikeudenmukaisia noiden asioiden kanssa. Ja täällä oli... Hän ampui noita pieniä peuran vasikoita, ja hän ei välttämättä edes kerännyt niitä mukaansa, mutta vain saadakseen minut tuntemaan pahalta. Vain julmasydäminen... Ja minä yritin puhua hänelle Jumalasta. Ja kun minä mainitsin Jumalan, hän vain seisoi ja nauroi pää kenossa. Niinpä... Mutta syvällä hänessä, minä ajattelin, että siellä saattaisi olla jotain hyvää tuossa miehessä. Te ette... Älkää koskaan hyljätkö ihmistä kokonaan. Yrittäkää vain parhaanne, jatkakaa eteenpäin. Antakaa Jumala tehdä hylkääminen.
67. Niinpä minä--minä... Eräänä päivänä minä menin sinne, ja se oli metsästyskauden loppuaikaa. Ja nuo valkohäntäpeurat, siellä, oi. Te sanotte, että Houdini oli taidokas katoamistemppujen tekijä, mutta hän oli amatööri noiden rinnalla. Ja jotenkin, kun niitä kohti oli ammuttu, ne olivat vain--ne vain hävisivät. Ja kuun valaisemana iltana, ne ruokailevat yöaikana, ja ryömivät pensaikon suojaan päiväsaikaan, menevät takaisin tiheikköön. Te ette koskaan löydä niitä.
Ja siellä tuli mukava pieni kerros lunta tuona yönä, noin kuusi tai kahdeksan tuumaa, hyvä jäljityssää. Ja me olimme--lähdimme metsästämään. Ja me aina kannoimme mukanamme kaakaota termospullossa, jos me joutuisimme eksyksiin metsässä, tai tappaisimme peuran ja meidän täytyisi kävellä takaisin, tai joutuisimme lumimyrskyyn, niin tuo kaakao auttaisi pysymään hengissä. Se on parempi, kuin kahvi tai muu sellainen, koska siinä kaakaossa on polttoainetta ja ravintoa. Niinpä minulla oli... Meillä molemmilla oli varttigallonallinen sitä paitamme alla ja yksi voileipä. Ja me olimme kävelleet koko aamun, mutta emme olleet nähneet yhtäkään jälkeä, ja me olimme... noin puoli yhdeltätoista tai kello kahdeltatoista, me tulimme pienelle aukealle, joka oli suurin piirtein tämän rakennuksen suuruinen. Ja hän--hän oli minua edellä, kävellen, ja me tavallisesti menisimme ylös puurajalle, ja sitten me... Hän menisi toiseen suuntaan, ja me molemmat menisimme eri suuntiin, ja kävelisimme sinne. Ja jos me saisimme peuran, me ripustaisimme sen roikkummaan. Ja me tietäisimme, koska me palaisimme leirille sitten. Me palaisimme leirille illalla, tai jos me emme palaisi silloin, me emme murehtisi toisistamme. Me tietäisimme, kuinka selviytyä metsässä, ja me tulisimme sitten takaisin seuraavana päivänä.
68. Niinpä sitten, minä ajattelin, että hän oli aikomaisillaan lähteä, koska me olimme tulossa melko korkealle. Ja peurat yleensä juoksevat ylös vuorelle, kun ne ovat peloissaan. Ja sitten hän pysähtyi eräälle pienelle paikalle ja istuutui alas. Ja minä ajattelin, että hän ojensi kätensä paitansa taakse saadakseen tuon termospullon ja syödäkseen lounaamme; sitten me erkanisimme ja menisimme takaisin. Niinpä sen sijaan, hän otti esille tämän tämän pienen pillin.
Hän oli tehnyt pienen pillin, joka kuulosti aivan siltä, kuin pieni peuran pentu huutaisi äitiään. Te tiedätte kuinka--te tiedätte, kuinka peuran vasa ääntelee, tuo pieni hauska ääni. No niin, hän otti pillinsä, ja se kuulosti aivan tarkalleen samanlaiselta. Ja minä sanoin hänelle, ennen kuin lähdimme tuona aamuna; minä sanoin: "Burt, ethän sinä käytä tuota?"
Hän sanoi: "Oi, sinä olet, kuin nuo muutkin saarnaajat. Sinusta ei koskaan tulisi metsästäjää. Sinä olet liian pelkurimainen. Älä--älä--älä... Sinä olet--te saarnaajat olette liian pelkurimaisia ollaksenne metsästäjiä." Ja minun täytyi tavallisesti kuitenkin saada saalis hänellekin.
69. Mutta--mutta kuitenkin, hän--hän oli aikeissaan ampua tuon pienen peuran. Niin hän ojensi kätensä paitaansa ja otti esille tämän pillin. Minä sanoin: "Sinä et tekisi sitä."
Hän sanoi: "Oi, rauhoituhan nyt." Siellä oli lumikinos, ja hän puhalsi tuohon pieneen pilliinsä.
Ja minä ajattelin, no, me emme olleet nähneet jälkeäkään, niinpä se ei haittaisi. Mutta hämmästyksekseni, suurin piirtein yhtä kaukana, kuin tämän rakennuksen toinen pää, hieno, suuri, kaunis naarasvalkohäntäpeura nousi ylös. No niin, se on äiti peura; naaraspeura. Sen korvat oli pystyssä sillä tavalla, sen isot kauniit silmät katsellen. Mikä nyt on? Sillä ei ole merkitystä, kuinka hyvä se on piiloutumaan, mutta pienokainen, sen pienokainen huusi. Se oli hädässä. Se hyppäsi ylös. Se alkoi katsoa ympärilleen. No niin, me emme olleet kauempana, kuin kolmenkymmenen jalan päässä siitä. Hän katsoi minuun noilla liskon silmillään, ja minä ajattelin: "Hyvänen aika." Ja hän puhalsi pilliinsä uudelleen. Ja tuo peura käveli suoraan tuolle aukealle. No niin, kuka tahansa, joka metsästää peuroja, tietää, että se on täysin epätavallista. Ne eivät tee sitä, erityisesti silloin, kun niitä kohti on ammuttu, ja tuohon päivän aikaan myöskin: noin kello yksitoista, kaksitoista. Se käveli suoraan tuolle aukealle. Ja minä katsoin sitä, ja minä aloin ajatella. "Hän huijaa tuota äitiä. Hän puhaltaa tuohon pilliin, ikään kuin pieni vasa huutaisi, sen vasa. Ja tuo äitipeura ei ole tekopyhä. Se ei vain näyttele; se ei ole mitään teennäistä. Mutta se on syntynyt äidiksi. Se on sen vaisto. Se on äiti, ja se on vasa, joka huutaa. Se oli aito synnynnäinen äiti. Se oli äitipeuran sisimmässä.
70. Se käveli sinne uudestaan. Hän katsoi minuun uudestaan sillä tavalla. Minä nyökkäsin päätäni tällä tavalla. Hän... Minä kurottauduin alas. Minä kuulin tuon patruunan menevän sisälle tuohon .30-06 aseeseen, suuren sata kahdeksankymmenen graanin sieniluodin, tähdäten tuolla kaukoputkella. Minä tiesin, että muutaman hetken kuluttua, kun hän painaisi tuota liipaisinta (Hän oli todella tarkka ampumaan.), minä tiesin, että hän ampuisi tuon uskollisen sydämen ulos tuosta peurasta. Ja: "Kuinka hän voisi tehdä sen?" Minä ajattelin: "Niin julmasydäminen mies, kuin hän on, nappaisi tuon äidin tuolla, joka yrittää etsiä pentuansa, etsien pentuansa siellä: ja hän ampuisi tuon uskollisen sydämen ulos siitä." Minä ajattelin: "Mikä julma kaveri hänen täytyy olla. Varmastikaan hän ei tekisi sitä."
Ja kun salpa meni alas tuossa 70-mallisessa kiväärissä, sillä tavalla, tuo peura kuuli sen, ja se kääntyi. Ja se näki metsästäjän. Mutta liikkuiko se? Ei yhtään. Miksi? Se oli äiti. Kuolema tai ei, sen pentu oli hädässä. Se yritti löytää tuon pennun. Se katsoi joka puolelle. Pentu huusi siellä. Se ei voinut sille mitään. Se oli äiti.
71. Minä--minä melkein itkin. Minä vain käänsin pääni. Minä ajattelin: "Jumala, minä en voi katsella sitä. Kuinka hän voi tehdä sen, ampua tuon äitiraukan sydämen ulos, ja kun se seisoo siellä, etsien pentuansa? Todellinen osoitus uskollisuudesta, ja kuinka hän voi tehdä sen? Hän tähtäsi aseensa sillä tavalla, nuo lujat hermot. Minä käänsin selkäni. Ja minä sanoin: "Taivaallinen Isä," sisällä sydämessäni: "älä anna hänen tehdä sitä. Älä anna hänen tehdä sitä. Kuinka hän voi tehdä sen? Kuinka hän voi ampua tuon äidin sydämen ulos sillä tavalla, ja se yrittää löytää pentunsa?"
Ja minä odotin, ja tuo ase ei koskaan lauennut. Minä odotin vähän pitempään; ase ei koskaan lauennut. Ja minä käännyin katsomaan. Ja tuon aseen piippu heilui. Ja hän katsoi sinne, ja kyynelet valuivat hänen poskiaan pitkin, hänen huulten väristessä. Hän otti aseensa ja heitti sen lumikinokseen, ja otti kiinni minun housun lahkeestani, ja sanoi: "Billy, minä olen saanut tarpeekseni. Johdata minut sen Jeesuksen luo, josta sinä puhut."
Hän on diakoni baptistiseurakunnassa nyt. Juuri siinä lumikinoksessa, minä johdatin hänet Kristukselle. Miksi?
Hän näki jotain todellista. Hän näki jotain, mikä ei ollut teennäistä. Hän näki, että siellä oli jotain aitoa. Hän tiesi, että siellä oli jotain sen takana. Tuo peura oli äiti. Se oli synnynnäinen äiti.
72. Jumala, tee minusta tuollainen kristitty. Tee minusta kristitty, että minä voin olla niin todellinen, että ihmiset, jotka etsivät jotain todellista, voivat nähdä jotain todellista, ja tietää, että Kristus on todellinen. Kumartakaamme päämme.
Kuinka moni täällä... Olkaa rehellisiä. Hetkinen vain? Olkaa rehellisiä. Kuinka moni teistä haluaisi olla sellaisia--yhtä paljon kristittyjä, kuin tuo peura oli äiti? Kohottakaa nyt kätenne, sanoen: "Minä tahdon, veli Branham. Minä--minä haluan olla sellainen kristitty." Jumala siunatkoon teitä.
Behold A Greater Than Solomon Is Here - 62-0721 - William Branham