167. Täällä jokin aika sitten, eräs sananpalvelija ystäväni... Minä juuri kuulin tämän kerrottavan; minä uskon sen. Eräänä kuumana iltapäivänä Georgiassa, hän oli vierailemassa tämän apteekkarin tykönä. Vanha apteekkari oli hieno vanha kristitty veli, täynnä Jumalan Henkeä. Ja hän sanoi: "Tulehan sisään ja istu alas, ja juodaan kokista." Siellä he istuivat juomassa kokistaan. Hän sanoi: "Minä haluan sanoa jotain sinulle, ja sinä et ehkä usko tätä."
"No, kuunnellaan se ensin," sanoi sananpalvelija.
Hän sanoi: "Minä olen aina yrittänyt tehdä parhaani Jumalalle." Hän oli diakoni seurakunnassa. Hän sanoi: "Minä olen aina yrittänyt elää kutsumukseni mukaan ja tehdä sen, mikä on oikein. Minä en ole koskaan huijannut ketään. Minä olen aina todistanut Herrasta missä tahansa minä vain olen voinut. Minä olen... Minun lääkkeeni täällä, minä olen yrittänyt pitää täällä parhaimman laatuisia lääkkeitä, joita vain voitiin ostaa. Minä en ole koskaan yliveloittanut ketään. Minä olen yrittänyt tehdä kaiken oikein, kuin vain olen osannut tehdä, palvellakseni Herraa." Hän sanoi: "Minä aion kertoa sinulle, mitä tapahtui."
169. "Minun poikani, joka opiskelee apteekkariksi myöskin, seuratakseen minua, hän oli rakennuksen etuosassa eräänä päivänä. Se oli laman aikana. Eräs pieni nainen käveli sisään ovesta. Hänestä pystyi näkemään, mikä hänen ongelmansa oli. Ja hän oli tulossa äidiksi. Ja hänen aviomiehensä, ja molemmat heistä, todella surkeasti pukeutuneita, he antoivat reseptin pojalleni, saadakseen sen lunastetuksi, sillä tuo nainen oli tämän tietyn lääkkeen tarpeessa, että lääkäri oli määrännyt sen hänelle. Ja hän sanoi, poikani sanoi: 'Tämä tekee näin-ja-näin paljon, sellaista-ja-sellaista," kun tuo tuleva isä kysyi 'Kuinka paljon se tekee?' 'Niin-ja-niin-paljon." Hän sanoi: "Herra, minä en voi lunastaa reseptiä, koska minulla ei ole yhtään rahaa.'"
170. No, hän sanoi: "Minun poikani sanoi: 'Mene katua suoraan alas sinne, vain puoli korttelia, tai korttelin verran, ja käänny vasemmalle, ja sinä näet siellä paikan, missä heillä on hyväntekeväisyyttä. Ja mene sinne piirikunnan puheille, ja he ehkä antavat sinulle rahaa tilaustasi varten, että he maksavat tämän reseptin, koska se on... Tämän rouvan täytyy saada lääke heti.'" Ja hän sanoi: "Hän meni ulos, ja lähti..."
Ja hän sanoi, että hän kuunteli poikaansa. "Ja jokin sanoi: 'Oi, ei, älä tee sitä. Tuo nainen tarvitsee sitä.'" Hän sanoi, hän sattui ajattelemaan: "'Tuo pitkä jono ihmisiä siellä, se on hankalaa terveelle miehelle seistä tuossa jonossa, puhumattakaan äidistä tuossa tilassa.'"
Hän sanoi: "Minä sanoin pojalleni: 'Mene, kutsu heitä; tahdo heidän tulla takaisin.'" Hän sanoi: "Ja minä kiirehdin ovelle, ja sanoin: 'Tulkaa takaisin. Tulkaa takaisin.' He tulivat takaisin. Ja minä sanoin pojalleni: 'Täytä se. Siitä ei tule maksua.'"
173. Ja hän sanoi: "Minun poikani antoi reseptin, ja minä menin ja täytin sen parhaani mukaan, ja toin sen annettavaksi rouvalle, ja kerroin hänelle, että tämä ei maksaisi mitään. Se sopisi hyvin, koska hän oli pahasti sen tarpeessa ja--ja minä selviäisin siitä, siitä summasta."
Niinpä hän sanoi: "Minä aioin juuri ojentaa lääkkeen naisen käteen. Ja kun minä ojensin, minä katsoin tuota kättä; se oli arpinen. Minä katsoin ylös, ja minä olin laittamassa sitä Jeesuksen käteen."
Hän sanoi: "Minä opin silloin, tuon Kirjoituksen, mitä se tarkoitti: 'Sen, mitä te olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistäni.'"
Hän sanoi: "'Uskotko sinä sen?' tämä kaveri sanoi minulle. No, varmasti, minä uskon sen." Se oli paradoksi, uskomaton juttu, mutta totta.
Paradox - 61-1210 - William Branham
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti