Rakkaus karkoittaa pelon

Share

Jokin aika sitten, kun olin metsänvartijana. Lähellä Henryvilleä, Indianassa, elää eräs ystävä, ja minä... Hän oli sairas. Ja olin päästämässä muutamaa kalaa vapaaksi purolla. Niinpä ajattelin, että menisin sinne ja rukoilisin tuon miehen puolesta. Niinpä minulla oli pieni kunnon ase, jota täytyy kantaa metsänvartijana. Avasin soljen, heitin sen auton sisälle ja suljin oven. Ja ajattelin, "Menen pellon poikki rukoilemaan ystäväni puolesta." Kun kävelin pellon halki, kuljin hyräillen. Unohdin, että Burken maatilalla suuri Guernsey härkä oli tappanut värillisen miehen siellä. Hän oli talonmies. Härkä oli hieno eläin. Ja eivätkä he halunneet tappaa härkää, niinpä he myivät sen tälle miehelle. Tiesin, että pellon ympärillä oli varoituskylttejä joka puolella, mutta unohdin sen. Pääsin keskelle peltoa, missä oli vain pieni tammi (en usko, että teillä on niitä tässä maassa). Ja kun ohitin sen, yhtäkkiä tämä suuri tappajahärkä nousi ylös. Ja se tuhahti. Ja tunnistin, että se on se härkä. Käännyin ensin; tunnustelin asetta. Se ei ollut siellä. Olen iloinen, että se ei ollut. Olisin varmaan tappanut tuon härän, ja sitten he olivat maksaneet siitä. Tunnustelin asetta; se ei ollut siellä. Katsoin aidalle; se oli liian kaukana. Ympärilläni ei ollut puita, joihin kiivetä. Siellä se oli, ei mitään muuta mahdollisuutta, kuin kohdata kuolema. Sanoin, "No, Herra, jos aika on tullut minun kuolla, haluan kohdata sen kuin mies." Laskin olkapääni alas. Sanoin, "Jos se on tässä, jos minun täytyy kuolla tästä härästä, silloin minun täytyy kuolla." Ja jotain tapahtui, tiedän, että tämä kuulostaa lapsenkaltaiselta, mutta se on totuus. Tavalla tai toisella, sen sijaan, että olisin ylenkatsonut tuota eläintä, minulla oli rakkautta sitä kohtaan. Ja sitten ajattelin, "Tuo raukkanen makoili siellä pellolla. Tulin sen alueelle. Häiritsin sitä. Se ei tiedä muuta, kuin puolustaa itseään." Ja hän heilautti sarvensa alas, ja kaivoi maata, laskeutui polvilleen. Tiedättehän, miten ne tekee ennen hyökkäystä. Ja ajattelin, "Tuo eläin... Oi, olen pahoillani, että häiritsin sinua. En halua sinun tappavan minua. Olen Jumalan palvelija. Ja olen matkalla rukoilemaan joidenkin sairaiden ihmisten puolesta. Ja unohdin nuo kyltit." Puhuin, aivan kuin puhun nyt. Mutta siellä tapahtui jotain muuta. En pelännyt sitä. En pelännyt tuota härkää enempää, kuin pelkäisin veljeäni. Siinä seurakunta on. Te aina pelkäätte, että se ei tapahdu. Sen vuoksi se ei tapahdu. Kun tuo pelko... Rakkaus karkoitta pelon. Kun teillä on rakkautta, pelko on silloin poissa. Mutta niin kauan, kuin teillä on pelkoa, rakkaus ei voi toimia. Ja kun tuo härkä alkoi hyökätä minua päin, se tuli noin kymmenen jalan päähän [Noin 3 metriä.], ja se pysähtyi ja levitti etujalkansa. Ja se näytti niin loppuunajetulta, kun se katseli tähän suuntaan ja tuohon suuntaan. Ja se kääntyi, ja meni suoraan takaisin, ja asettui makuulleen sinne, mistä nousikin. Ja kävelin pellon halki, ja menin niitylle. Se vain makoili siellä ja katseli minua. Se oli rakkaus, joka poisti pelon, ja Jumala auttoi minua. No niin, päästyäni niityltä ja kun se jätti minut, vapisin silloin kuin lehti. Kun olin sen läsnäolossa, pelko oli kaikonnut.

Love - 57-0519E - William Branham