Meidänkin täytyy tulla sellaiseen hetkeen

Share

Kun vanha Isä Hay, se, jota hän nauroi, kun hän valmistautui kuolemaan, noin kahdeksankymmentä viisi, yhdeksänkymmentä vuotiaana, hän vaipui uneen. Ja kaikki lapset kokoontuivat yhteen. Hänen aikuiset lasten lasten lasten lapset kokoontuivat sängyn ympärille. Hän nousi ylös. Hänellä oli valkoiset viikset, tiedättehän, valkoinen hiusreunus päänsä ympärillä. Mikä... Päältä hänellä oli kalju. Hän pyöritteli viiksiään, sanoen, "Voi hyvänen aika. Te kaikki ajattelitte, että vanha Isä Hay oli kuollut, ettekö ajatelleetkin?" Hän sanoi, "No, minä en voi kuolla. Minä kuolin jo vuosia sitten. Minä vain menen kohtaamaan Herran Jeesuksen." Hän sanoi, "Oi, se on niin suurenmoista! Te kaikki, lapseni, kokoontukaa sänkyni ympärille." Hän otti heitä, vanhimmasta nuorimpaan, kädestä kiinni, ja siunasi heidät. Sitten hän sanoi kahdelle vanhimmalle pojalleen, "Nostakaa minut ylös." Ja he nostivat hänet pystyyn sängyssä. Hän ei voinut pitää käsiään ylhäällä. Hän oli liian heikko. 318. Hän sanoi toiselle pojalleen, "Nosta minun käteni ylös." Poika nosti hänen kätensä ylös sillä tavalla. Hän sanoi, "Oi, onnen päivä, onnen päivä, kun Jeesus pesi syntini pois. Hän opetti minua, kuinka valvoa ja rukoilla, ja elää iloiten joka päivä." Hän kumarsi päänsä ja lähti. No, meidänkin täytyy tulla sellaiseen hetkeen.

Victory Day - 63-0421 - William Branham