42. Täällä jokin aika sitten Kentuckyn osavaltiossa, siellä vuorilla. Tarina kertoo kultaisesta pienestä äidistä, noin kymmenen lapsen kanssa, joka makasi pedissä tuossa kamalassa taudissa, tuberkuloosissa. Oi, häntä oli hoidettu ja hän oli tehnyt kaiken, mitä vain tiesi tehdä, mutta tuo bakteeri oli tappamassa hänet. Se oli viemässä hänet. Hän olisi pian kuoleva. Noista kymmenestä lapsesta... Tietystikin hän rakasti heitä. Mutta heistä ei ollut kuin vain yksi, joka teki töitä. Kukaan muu ei auttanut häntä. Hän makasi kuolemassa. Hän joutui vuoteenomaksi; hän ei voinut nousta ylös enää.
Tämä yksi pieni tyttö, hän teki kaiken pesemisen sillä välin kun hänen sisarensa menivät naapuriin leikkimään. Ja hän teki ruokaa kaikille muille. He tulivat kotiin ruoka-aikana. Sitten kun tuli aika tiskata, niin he menivät pois. Hänen täytyi tehdä se kaikki, ketään muita ei ollut jäljellä siellä tekemään sitä.
43. Lopulta kuolema tuli ovelle eräänä päivänä ja vei hänen äitinsä. Sitten se kaikki kasautui hänen päälleen, olla sitten äiti kaikille näille lapsille. Pieni raukkanen työskenteli, ja hän työskenteli, ja hän työskenteli, kunnes hänen pienet kätensä olivat känsäiset. Ja hän oli tehnyt kaiken, minkä vain voi, ollakseen äiti, ottaakseen äitinsä paikan. Lopulta hän työskenteli niin kovasti ja myöskin aliravitsi itsensä, kunnes kamala tauti sai otteen hänen pienestä särkyneestä ruumistaan. Lopulta, hän joutui vuoteensa omaksi ja oli kuolemassa.
Toisella puolen maata sattui olemaan pyhäkoulun opettaja, joka ajoi autolla, ja meni katsomaan häntä, ja kutsui häntä nimeltä. Ja hän sanoi, "Ymmärräthän, että sairautesi on vakava?"
Ja tyttö sanoi, "Ymmärrän, että olen kuolemassa."
Hän sanoi, "Olen puhunut lääkärisi kanssa ja hän sanoi, että sinä olet kuolemassa."
Ja tyttö sanoi, "Kyllä, se on totta."
"No," hän sanoi, "oletko valmistautunut tähän..." Hyvä opettaja sanoi, "Oletko valmistautunut kohtaamaan tämän?"
Ja tyttö sanoi, "Oi kyllä. Olen valmistautunut kohtaamaan Herran Jeesuksen."
"Oi," hän sanoi, "se on todella hienoa. No niin, mihin kirkkokuntaan sinä kuulut?"
Tyttö sanoi, "En kuulu mihinkään." Tyttö sanoi, "Työskentelin niin kovasti täällä. Kukaan ei auttanut." Ja tyttö sanoi, "Minä--minä en kuulu mihinkään kirkkokuntaan."
Hän sanoi, "Lapsi..." Hyvä opettaja sanoi, "Sinun täytyy kuulua kirkkokuntaan. Mitä sinä aiot näyttää, mihin kirkkokuntaan sinä kuulut, kun tulet Hänen eteensä? Mihin ryhmään aiot kuulua? Mihin kirkkokuntaan voit kertoa kuuluvasi Hänelle? Mitä voit näyttää Hänelle?"
Tämä pieni nainen istuen siellä, veti pienet känsäiset kätensä peiton alta, sanoen, "Näytän vain käteni Hänelle; Hän ymmärtää." Uskon, että se on totta. Jos me vain näytämme Hänelle, ja se, mitä me olemme tehneet sillä, mitä Hän on laittanut käsiimme. Tehkäämme se kaikella, mitä meissä on.
What Went Ye Out To See? - 59-1001 - William Branham
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti