Tämä on täydellinen rakkaus

Share

19-5. Ja minä heräsin ylös; minä ajattelin: "Minä näen niin paljon unia. Minäpä ihmettelen, miksi." Ja minä katsoin sinne, ja hän makoili minun vieressäni. Ja minä nojauduin taakse tyynyäni vasten, kuten monet teistä ovat tehneet, minä laitoin pääni sängyn päätylevyä vasten, ja laitoin käteni taakseni. Minä makoilin siellä tällä tavalla, ja minä sanoin: "No, minä vain mietin, minkälaista se tulee olemaan toisella puolella. Minä olen jo viisikymmentä vuotias, ja minä en ole tehnyt vielä mitään. Jospa minä vain voisin tehdä jotain auttaakseni Herraa. Sillä minä tiedän, että minä en tule olemaan kuolematon. Puolet minun ajastani on mennyt. Ja minä katselin ympärilleni ja minä makoilin siellä aikomaisillani nousta ylös. Kello oli noin seitsemän aamulla. Minä sanoin: "Minä uskon, että minä menen seurakuntaan tänä aamuna, jos minä olen käheänä. Minä haluaisin kuulla veli Nevillen saarnaavan." Niinpä, minä--minä sanoin: "Oletko sinä hereillä, kultaseni?" Ja hän oli nukkumassa todella sikeästi. Ja minä en halua teidän olevan huomaamatta tätä. Se muutti minut. Minä en voi olla sama veli Branham, joka minä olin.

20-2. Ja minä katsoin, ja minä kuulin jonkin sanovan: "Sinä olet vasta alkamassa. Jatka sinnikkäästi taistelua. Jatka vain painamista eteenpäin."
Ja minä pudistin päätäni hetken ja sitten minä ajattelin: "No, minä varmaan vain ajattelin tällä tavalla, tiedäthän, ihminen voi kuvitella." ja minä sanoin: "Minä varmaan vain kuvittelin sen."
Se sanoi: "Jatka sinnikkäästi taistelua. Jatka eteenpäin. Jatka eteenpäin."
Ja minä sanoin: "Ehkäpä minä sanoin sen."
Ja minä laitoin huuleni hampaideni väliin, ja laitoin käteni suuni eteen, ja siinä se tulee jälleen; sanoen: "Jatka vain painamista eteenpäin. Jos sinä vain tietäisit, mitä on tien lopussa." Ja näytti siltä, kuin minä pystyin kuulemaan Graham Snellingia, tai jotakuta, joka laulaa tuon laulun tällä tavalla; he laulavat sitä täällä, Anna Mae ja kaikki teistä:

Minä olen koti-ikäväinen ja alakuloinen, ja minä haluan nähdä Jeesuksen;
Minä haluaisin kuulla noiden suloisten satama-kellojen kajahduksen;
Se kirkastaisi minun polkuni ja häivyttäisi kaikki pelot;
Herra, suo minun nähdä ajan esiripun taakse.

Te olette kuulleet sen laulettavan täällä seurakunnassa.
Ja minä kuulin jonkin sanovan: "Haluaisitko sinä nähdä esiripun taakse?"
Minä sanoin: "Se auttaisi minua todella paljon." Ja minä katsoin, ja hetkessä, minä--yhdessä henkäyksessä, minä tulin pieneen paikaan, joka on viistossa. Minä katsoin
takaisin, ja siellä minä makasin sängyssä. Minä sanoin: "Tämä on outo juttu."

20-4. No niin, minä en haluaisi teidän kertovan tätä eteenpäin. Tämä on minun seurakuntani edessä, tai minun lampaideni edessä, joiden pastori minä olen. Se ehkä oli, että minä olin tässä ruumissa tai ulkona tästä ruumista, se ehkä oli muuttuminen... Se ei ollut kuten mikään niistä näyistä, joita minulla on ollut. Minä pystyin katsomaan sinne, ja minä pystyin katsomaan tänne. Ja kun minä tulin tuohon pieneen paikkaan, minä en ole koskaan nähnyt niin monia ihmisiä tulevan juosten, huutaen: "Oi, meidän kallis veljemme." Ja minä katsoin, ja nuoret naiset, ehkäpä varhaisella kolmannella kymmenennellään (kahdeksastatoista kahteenkymmeneen, he laittoivat kätensä minun ympärille ja huusivat: "Meidän kallis veljemme."
Tässä tulee nuoria miehiä heidän nuoren miehuutensa loistossa, ja heidän silmänsä kimallellen ja näyttäen kuin tähdiltä pimeässä yössä, heidän hampaansa valkeat, kuin
helmet, ja he huusivat, ja tarrasivat kiinni minusta, ja huutaen: "Oi, meidän kallis veljemme." Ja minä pysähdyin, ja minä katsoin, ja minä olin nuori. Minä katsoin takaisin minun vanhaan ruumiiseeni, joka makasi siellä käteni pään takana. Minä sanoin: "Minä en ymmärrä tätä." Ja nämä nuoret naiset laittaen kätensä minun ympärille.

21-2. No niin, minä ymmärrän tämän sekalaisessa kuulijakunnassa, ja minä sanon tämän suloisuudella ja Hengen lempeydellä. Miehet eivät voi laittaa käsiään naisen ympärille ilman inhimmillistä tuntemusta. Mutta sitä ei ollut siellä. Siellä ei ollut eilistä eikä huomista. He eivät väsyneet. He olivat... Minä en ole koskaan nähnyt niin sieviä naisia koko minun elämässäni. Heillä oli hiukset vyötärölle saakka, pitkät hameet jalkoihin saakka, ja he vain halasivat minua. Se ei ollut halaus, kuten jopa minun oma sisareni, joka istuu siellä, halaisi minua. He eivät suudelleet minua, ja minä en suudellut heitä. Se oli jotain, johon minulla--minulla ei ole sanavarastoa; minulla ei ole sanoja sanoakseni sitä. Täydellistymä ei koskettaisi sitä. Erinomainen ei edes missään koskettaisi sitä. Se oli jotain, jota minä en ole koskaan... Teidän vain täytyy olla siellä.

21-3. Ja minä katselin tähän suuntaan, ja tuohon suuntaan, ja heitä tuli tuhansittain. Ja minä sanoin: "No, minä en ymmärrä tätä." Minä sanoin: "Miksi, he..."
Ja tässä tulee Hope; hän oli minun ensimmäinen vaimoni. Hän juoksi, ja hän ei koskaan sanonut: "Minun mieheni." Hän sanoi: "Minun kallis veljeni." Ja kun hän halasi minua, siellä oli toinen nainen seisomassa, joka oli halannut minua, ja sitten Hope halasi tätä naista, ja jokainen...
Ja minä ajattelin: "Oi, mi--tämän täytyy olla jotain erilaista; se--se ei voi olla. Siinä on jotain..." Minä ajattelin: "Oi, haluaisinko minä koskaan palata takaisin jälleen tuohon vanhaan ruhoon?" Minä katselin ympärilleni siellä ja minä ajattelin: "Mitä tämä on?" Ja minä näytin todella hyvältä, ja minä--minä sanoin: "Minä en voi ymmärtää tätä." Mutta Hope näytti olevan kuin--oi, kunniavieras. Hän ei ollut erilaisempi, mutta aivan kuin kunniavieras.

21-4. Ja minä kuulin silloin äänen sanovan, joka puhui minulle, joka oli tuossa huoneessa, sanoen: "Tämä on se, mitä sinä saarnasit Pyhän Hengen olevan. Tämä on täydellinen rakkaus. Ja mikään ei voi tulla sisään ilman sitä." Ja minä olen varmempi, kuin koskaan elämässäni, siitä, että tarvitaan täydellinen rakkaus päästäkseen sisään sinne. Siellä ei ollut kateutta. Siellä ei ollut väsyneisyyttä. Siellä ei ollut kuolemaa. Sairaus ei koskaan voisi olla siellä. Kuolevaisuus ei voisi koskaan tehdä teitä vanhaksi, ja he--he eivät voineet itkeä. Se oli vain yksi ilo: "Oi, minun kallis veljeni."
Ja he veivät minut sinne ja asettivat suurelle korkealle paikalle. Ja minä ajattelin: "Minä en näe unta. Minä katson takaisin ruumiini maaten siellä sängyllä." Ja he asettivat minut sinne, ja minä sanoin: "Oi, minun ei pitäisi olla tässä."
Ja tässä tulee naisia ja miehiä molemmilta puolilta nuoruuden kukoistuksessa, huutaen.
Ja yksi nainen seisoi siellä ja hän huusi: "Oi, minun kallis veljeni. Oi, me olemme niin onnellisiä nähdessämme sinut täällä."
Minä sanoin: "Minä en ymmärrä tätä."
Ja sitten tuo ääni, joka puhui minun yläpuoleltani, sanoi: "Tiedäthän, Raamatussa on kirjoitettu, että profeetat oli kerääntyneina heidän kansansa kanssa yhteen."
Ja minä sanoin: "Kyllä, minä muistan sen Kirjoituksissa."
Ääni sanoi: "No, tämä on se, kun sinä keräännyt kansasi kanssa yhteen."
Minä sanoin: "Silloin he tulevat olemaan todellisia, ja minä voin tunnustella heitä."
"Kyllä vaan."
Minä sanoin: "Mutta minä... Siellä on miljoonia. Ei ole noin montaa Branhamia."
Ja tuo ääni sanoi: "He eivät ole Branhameita; he ovat sinun käännynnäisiäsi. He ovat ne, jotka sinä olet johdattanut Herralle." Ja ääni sanoi: "Jotkut noista naisista, joiden sinä ajattelet olevan niin kauniita, olivat enemmän, kuin yhdeksänkymmentä vuotiaita, kun sinä johdatit heidät Herralle. Ei ihme, että he huutavat: 'Meidän kallis veljemme.'" Ja he kaikki huusivat yhtäkkiä: "Jos sinä et olisi mennyt, me emme olisi täällä."

22-4. Ja minä katselin ympärilleni ja minä ajattelin: "No, minä en ymmärrä sitä." Minä sanoin: "Oi, missä on Jeesus? Minä haluaisin niin nähdä Hänet."
He sanoivat: "No, Hän on vain vähän korkeammalla, suoraan tuolla suunnalla. Jonain päivänä, Hän tulee sinun luoksesi." Näettekö? He sanoivat: "Sinut lähetettiin johtamaan. Ja Jumala on tuleva, ja kun Hän tulee, Hän on tuomitseva sinut sen mukaan, mitä sinä opetit heille, ensimmäiseksi; menevätkö he sisään vai eivät. Me kuljemme sinun opetuksesi mukaan."
Minä sanoin: "Oi, minä olen niin iloinen. Täytyikö Paavalin, täytyykö hänen seistä tällä tavalla? Täytyykö Pietarin seistä tällä tavalla?"
"Kyllä"
Minä sanoin: "Silloin, minä olen saarnannut jokaisen sanan, minkä hekin saarnasivat.
Minä en koskaan jakaantunut siitä puolelle enkä toiselle. Missä he kastoivat Jeesuksen Kristuksen nimessä, minä kastoin myös. Missä he opettivat Pyhän Hengen kastetta, minä opetin myös. Mitä tahansa he opettivat, minä opetin myös." Ja nuo ihmiset huusivat ja sanoivat: "Me tiedämme sen, ja me menemme jonain päivänä sinun kanssasi takaisin maan päälle. Jeesus tulee, ja sinut tuomitaan sen Sanan mukaan, jota sinä saarnasit meille. Ja sitten, jos sinut hyväksytään tuolloin, ja sinut hyväksytään, " ja he sanoivat: "silloin sinä tulet esittämään meidät Hänelle palvelustehtäväsi voittopalkintoina. Sinä johdatat meidät Hänen luokseen, ja me kaikki menemme takaisin maan päälle elääksemme ikuisesti."
Minä sanoin: "Täytyykö minun palata takaisin nyt?"
"Kyllä, mutta jatka painamista eteenpäin."

23-3. Ja minä katsoin, ja minä pystyin näkemään ihmisiä, niin kauas, kuin vain pystyin näkemään, vieläkin tulossa, haluten halata minua, huutaen: "Meidän kallis veljemme."
Juuri silloin ääni sanoi: "Kaikki, joita sinä olet koskaan rakastanut, ja kaikki, jotka ovat koskaan rakastaneet sinua, Jumala on täällä antanut sinulle." Ja minä katsoin ja tässä minä näin vanhan koirani tulevan minun luokseni. Tässä tulee minun hevoseni ja se laittoi päänsä minun olkapäälleni ja hirnahti.
Ääni sanoi: "Kaikki, joita sinä olet koskaan rakastanut ja kaikki, jotka ovat koskaan rakastaneet sinua, Jumala on antanut heidät sinun käsiisi sinun palvelustehtäväsi kautta."
Ja minä tunsin itseni liikkuvan pois tuosta kauniista paikasta. Ja minä katsoin
ympärilleni. Minä sanoin: "Oletko sinä hereillä, kultaseni?" Hän oli vieläkin unessa ja minä ajattelin: "Oi Jumala, oi, auta minua, oi Jumala. Älä koskaan salli minun tehdä kompromissia yhdenkään sanan kanssa. Salli minun pysyä suorana tuossa Sanassa ja saarnata Sitä. Minä en välitä, mitä tulee tai menee, mitä kuka tahansa tekee, kuinka monta Saulia--Kiisin poikaa nousee, kuinka monta tätä, sitä tai jotain toista, salli minun, Herra, painaa eteenpäin tuohon paikkaan.

23-6. Kaikki kuoleman pelko... Minä sanon tämän minun Raamattuni minun edessä tänä aamuna. Minulla on pieni poika siellä, neljävuotias, kasvatettavana. Minulla on yhdeksänvuotias tyttö ja teini-ikäinen, joista minä olen kiitollinen, joka on juuri
kääntynyt Herran tielle. Jumala, salli minun kasvattaa heidät Jumalan nuhteessa. Yläpuolella sen, koko maailma näyttää huutavan minulle. Yhdeksänkymmentä vuotiaat naiset ja miehet ja kaikenlaiset: "Jos sinä et olisi mennyt, me emme olisi olleet täällä." Ja, Jumala, anna minun sinnikkäästi jatkaa taistelua. Jos se menee kuolemaan, minä en enää ole... Se olisi ilo; se olisi ilo mennä pois tästä pilaantuneisuudesta ja häpeästä.
Jos minä voisin tehdä jossain, miljardi mailia korkean, neliön, ja se on täydellinen
rakkaus. Jokainen askel tähän suuntaan, se kapenisi, kunnes me tulisimme tähän, missä me olemme nyt. Se olisi vain enää varjo pilaantuneisuudesta. Se pieni jokin, mitä me voimmme aistia ja tuntea täällä, että on jotain jossain, me emme tiedä mitä se on.
Oi, minun kallis ystäväni, rakastettuni, minun rakkaani Evankeliumissa, minun ainokaiset lapseni Jumalalle, kuunnelkaa minua, teidän pastorianne. Te... Minä toivoisin, että olisi jokin tapa selittää se teille. Siihen ei ole sanoja. Minä en voisi löytää niitä. Niitä ei löydy mistään. Mutta tämän viimeisen henkäyksen jälkeen on kaikkein ihanin asia, mistä te koskaan... Sitä ei voi selittää millään tavalla. Ei ole mitään tapaa; minä en vai voi tehdä sitä. Mutta, mitä tahansa te teette, ystävät, laittakaa kaikki pois, kunnes teillä on täydellinen rakkaus. Tulkaa pisteeseen, missä te voitte rakastaa kaikkia, jokaista vihollista, kaikkea muutakin. Tuo yksi vierailu siellä on tehnyt minusta erilaisen miehen. Minä en voi koskaan, koskaan, koskaan olla sama veli Branham, joka minä olin.

24-2. Vaikka lentokoneet huojuvat, vaikka salamat välähtelevät, vaikka vakoojilla on ase minua kohti, mitä tahansa se on, se ei merkitse mitään. Minä aion sinnikkäästi jatkaa taistelua Jumalan armosta, kun minä saarnaan Evankeliumia jokaiselle luodulle ja jokaiselle henkilölle, jolle minä voin, vakuuttaen heidät tuosta kauniista maasta
toisella puolella. Se voi näyttää vaikealta; se voi vaatia paljon voimaa.
Minä en tiedä, kuinka kauan pitempään. Me emme tiedä. Fyysisesti puhuen minun tarkastuksestani eräänä päivänä, he sanoivat: "Sinulla on kaksikymmentä viisi vuotta
kovaa, hyvää elämää. Sinä olet luja." Se auttoi minua. Mutta, oi, se ei ollut se. Se ei ole se. Se on jotain täällä sisällä. Tämä pilaantuneisuus täytyy pukea ylleen häviämättömyyden; tämän kuolevaisuuden täyty pukea ylleen kuolemattomuuden.

24-4 Kiisin poikia voi nousta. Minä olen... Kaikki hyvät asiat, mitä he tekevät, minulla ei ole mitään sanomista vastaan sitä: antaa köyhille ja harjoittaa hyväntekeväisyyttä. Ja te muistatte, Samuelhan sanoi Saulille: "Sinä tulet myös profetoimaan." Ja monet noista miehistä ovat suuria hienoja saarnaajia, he voivat saarnata Sanaa, kuten arkkienkelit, mutta silti se ei ollut Jumalan tahto. Jumalan tuli olla heidän Kuninkaansa. Ja veli, sisar, antakaa Pyhän Hengen johdattaa teitä.
Kumartakaamme päämme hetkeksi.

Minä olen koti-ikäväinen ja alakuloinen, ja minä haluan nähdä Jeesuksen,
Minä haluaisin kuulla noiden suloisten satama-kellojen kajahduksen.
Se kirkastaisi minun polkuani ja häivyttäisi kaiken pelon;
Herra, suo meidän katsoa ajan esiripun taakse.
Herra, suo minun katsoa murheen ja pelon esiripun taakse;
Suo minun katsella tuota aurinkoista kirkasta seutua.
Se vahvistaisi meidän uskoamme ja häivyttäisi kaiken pelon;
Herra, suo heidän katsoa ajan esiripun taakse.

Minä olen varma, Herra, jos tämä pieni seurakunta tänä aamuna voisi vain nähdä
esiripun taakse: ei yhtään kärsimystä heidän joukossaan, eikä koskaan voisi ollakaan, ei sairautta, ei mitään muuta, kuin täydellistymä, ja se on yksi henkäys sen ja tämän välissä, vanhasta iästä nuoruuteen, ajasta iankaikkisuuteen, huomisen uupumuksesta ja eilisen murheesta nykyiseen iankaikkisuuden aikaan täydellisyydessä.
Minä rukoilen, Jumala, että Sinä siunaat jokaista henkilöä täällä. Jos täällä on niitä, Herra, jotka eivät tunne Sinua, sillä rakkauden tavalla... ja totisesti, Isä, mikään muu ei voisi mennä sisään tuohon pyhään paikkaan ilman tuonlaista rakkausta, kuin uudestisyntymä, kuin olla uudestisyntynyt. Pyhä Henki, Jumala on rakkaus. Ja me tiedämme, että tämä on totta. Sillä ei ole merkitystä, jos me siirrämme vuoria meidän uskollamme, jos me tekisimme suuria asioita, siltikin ilman sitä siellä, me emme voisi koskaan kiivetä noita suuria tikkaita ylös toiselle puolelle. Mutta sen kanssa, se on nostava meidät näiden maallisten murheiden yläpuolelle.
Minä rukoilen, Isä, että Sinä siunaat ihmisiä, jotka ovat täällä, ja voikoon jokainen henkilö täällä, joka on kuullut minun kertovan tämän totuuden, että Sinä olet minun Todistajani, Herra, kuten entisaikojen Samuel: "Olenko minä kertonut heille mitään Sinun Nimessäsi, joka ei olisi ollut mitään muuta, kuin totta?" He ovat tuomareita. Ja minä sanon heille nyt, Herra, että Sinä veit minut tuohon maahan. Ja Sinä tiedät, että se on totta.
Ja nyt, Isä, jos täällä on joitain, jotka eivät tunne Sinua, olkoon tämä se hetki, jolloin he sanovat: "Herra, aseta minuun tahto olla Sinun tahtosi." Suo se, Isä.

The Rejected King - 60-0515M - William Branham