No niin, kun kuolema iskee pieneen kukkaan, te huomaatte, että se kumartaa pienen päänsä, juuri niin kunnioittavana, kuin vain voi. Terälehdet putoavat, ja lehdet putoavat, ja pieni musta siemen putoaa pois. Sitten heillä on hautajaiset. Sade tulee ja itkee syksyllä, hautaa tuon pienen kaverin. Ja ensimmäinen asia, jonka tiedätte, pakkanen tulee. Ehkäpä tuo pieni siemen makaa syvällä maalla, minne syksyn sateet hautasivat sen. Ja sitten, hetken päästä, tuo sie--todella kylmä puuska tulee ja tulee pakkanen. Sitten tuo pieni vanha siemen paleltuu. Sen ydin halkeaa, se tulee pois siitä. Siemen halkeaa ja ydin tulee pois. Ja sitten talvi jatkuu läpi lumimyrskyjen, ja lumimyrsky lumimyrskyn jälkeen. Sitten hetken päästä helmikuun aikoihin, helmikuun lopussa, maaliskuun alussa, korsi on mennyttä, juuristo on mennyttä, siemen on mennyttä, ydin on mennyttä, terälehdet ovat mennyttä, kukka on mennyttä. Kaikki siellä on mennyttä. Onko se sen kukan loppu? Ei varmastikaan. Antakaapa vain auringon alkaa lämmittämään tuota maata jälleen ja tuo kukka on elävä jälleen. Miksi? Tuossa kukassa on elämän alku, jota kukaan ihminen ei voi löytää tai mikään talvi ei voi palelluttaa. Jumala on tehnyt sen Omalla tavallaan, ja tuo pieni elämän alku on säilynyt tuossa maassa, ja tuo kukka on elävä jälleen. No niin, jos Jumala valmisti kukalle keinon elää jälleen, mitenpä sitten ihmiselle, jonka Hän loi omaksi kuvakseen? Ihmiselle on keino jossain, elääkseen jälleen.
Show Us The Father And It'll Satisfy Us - 53-0610
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti